Uusi vuosi, uusi suunta

Tämä uusi vuosi, taikojen vuosi. Miten haluaisinkaan uskoa siihen. Jotain taikaa tässä alussa on jo ollut. Heti ensimmäisestä vuoden aamusta alkaen. Energiatasoni ovat aivan toiset. Mieleni rauhoittunut. Tunnen päättäväisyyttä ja tahtoa. Mutten kiirettä. Haluan tehdä kaiken oikein ja laadukkaasti. Siksi minusta tuntuu, että seison tällä hetkellä molemmilla jaloilla jarrun päällä, vaikka myös käsijarru on päällä. Ja silti vauhti meinaa kiihtyä.

Minulla on suunta.

Mutta jokin muukin on toisin. Paitsi, että se suunta tuntuu hyvin vahvalta ja sopivasti haastavalta, se tuntuu mahdolliselta. Energisoivalta. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan jokin idea ei syöstä minua heti epäilysten verhoon. Tunnen luottamusta tulevaan ja se myös tuntuu kehossani ihan toiselta. Syvemmältä, vakaammalta, voimaa tarjoavalta. Kuin valettaisiin vakaita perustuksia.

Se kaikki tuntuu myös välillä valtavan suurelta. Jos yhtään antaudun ideoinnille ja unelmoinnille, alan maalata eteeni valtamerta, joka pitäisi ylittää. Purjehtiminen Helsingin edustalla on mukavaa, mutta en ole varma, onko minusta juuri nyt ylittämään Atlantia. Edes mielen tasolla.

Yritän keskittyä etenemään vain muutamaan askeleeseen kerralla. Juuri niin kuin opetan ja tulen opettamaan vielä monta kertaa. Valitsemaan ne askeleet huolella. Saattamaan maltilla yhden vaiheen loppuun ennen kuin siirryn seuraavaan. Välillä huokaillen toivon, että minulla olisi sellaiset energiavarastot kuin muillakin. että voisin nyt vain painaa kaasua ja ihmetellä pian lopputulosta. Kunnes muistan taas, että minulla on juuri nyt mahdollisuus muuttaa tekemiseni tapaa. Oppia ja luoda uusi tapa elää. Koska juuri sitä haluan: pysyvää muutosta.

Tässä jarrujen säätelemässä maailmassani olen jo oppinut, ettei minua usein öisin hereillä pitäviin ideoihin kannata tarttua. Ne ovat vain alitajunnan pörinää, jotka aamuun mennessä ovat porisseet loppuun. Kun hieman odotan ja annan ajatusten leijua, niiden alta paljastuu ne kantavimmat ideat, jotka saavat toimimaan.

Olen myös jo oppinut, ettei minun kannata sohia jokaista perunalaaria kerralla. Enemmänkin lajitella eri lajit omiinsa ja valita niistä yksi. Keskittyä siihen. Tämä oli erään viisaan, minua opettaneen henkilön ehdotus. Kuinka toimiva se onkaan moneen tilanteeseen. Silloin on aikaa ajatella ja todella kokea, sopiiko perunalajike siihen tarkoitukseen, johon olen sitä sovittamassa.

Tämä kaikki alkoi siitä, että meditaatiossa pyysin askelmerkkejä: miten edetä, jotta saisin tietää, minne olen menossa. Vastaukset eivät tulleet silloin kuin odotin. Useimmat niistä olivat vain hyvin vahvoja ajatuksia siitä, miten seuraavaksi kannattaa toimia, kehen ottaa yhteyttä, mitä hankintoja tehdä. Kuin varkain ensin järjestyivät raha-asiat. Sitten löysin sisustus- ja remonttiprojektissani keinon pakottaa itseni olemisen olotilaan. Tilaan, jossa alkaa syntyä uutta. Sen sijaan, että olisin istunut työhuoneellani turhautumassa, käytin aikani luovasti ja johonkin ihan muuhun keskittyen. Maalatessa sain ideoita, keiltä pyytää mentorointia ja sparrausta. Ja kas, eräs aamu herätessäni tiesin, mihin olin matkalla.

Sisimmässäni se tuntui siltä, kuin olisi ollut riittävän kauan levähdyspaikalla. Lämmittävä tuli nuotiossa on hiipunut ja tulee tunne, että on aika lähteä liikkeelle. Pakkaa reppunsa ja vain lähtee. Kuin ei koskaan olisi edes ollut epäilystä suunnasta.

En usko ihmeisiin enkä taikaan. Mutta uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa, aikansa ja paikkansa. Uskon myös siihen, että ihminen tarvitsee suunnan. Merkityksen jokaiselle aamulle nousta ylös. Mahdollisuuden tuntea olonsa tärkeäksi ja tarvituksi. Jos niitä ei ole, luola voi tuntua kovin kylmältä, pimeältä ja kovalta – ja loputtoman syvältä.

Tämä vuosi tuntuu hyvältä. Haluan pitää sen sellaisena. Ja tiedän pystyväni, kun pidän maltin mielessäni, askeleet pieninä ja korvat kuunteluasennossa – mielelleni, keholleni, sydämelleni, itselleni.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *