Sisäinen lapsi toi joulun

Joka vuosi tunnun esittävän itselleni saman kysymyksen: miltä näyttäisi oma jouluni? Sen myötä joulu on saanut mahdollisuutensa, joka vuosi. Silloinkin kun se on pelkkänä ajatuksena aiheuttanut enemmän ahdistusta kuin iloa. Joskus se mahdollisuus on ollut voimassa vain hetken. Nyt joulu on kuitenkin jo ihan ovella ja olen yhä matkassa mukana. Jokin on toisin…

Merkitsen kalenteriini: hae kuusi. Kävelen kotisaareni kuusikauppiaan luo ja kerron, että olen elämäni ensimmäistä kertaa ostamassa itselleni kuusta. En tiedä, miten pitäisi käyttäytyä. Pitäisikö ensin kierrellä ja katsella vai sopiiko valita jo heti toinen? Se vain vetää puoleensa. Iloissani kannan kuusen kainalossani kotiin. Seuraavien tuntien ähellys kera sahan ja erilaisten muiden työkalujen, jotta saan sen suoraan (onnistumatta), nostaa tuskan ja  kielen päälle jo aiemmilta vuosilta tutun lauseen: ”Ensi vuonna Karibialle.

Seuraavana päivänä koristelen kuuseni. Kerrankin saan laittaa juuri ne koristeet, jotka haluan juuri niille kohdille kuin haluan. Pari lasipalloa putoaa lattialle ja särkyy, vaikka yritän olla kuinka varovainen. Olisivatko ne onnen sirpaleita? Huomaan siirteleväni joidenkin paikkaa useaan kertaa, jotta löydän tasapainon. Somistaja minussa ei jätä rauhaan. 

Lopuksi sytytän valot.

Kaikki muu ympärilläni katoaa. Rojahdan sohvani nurkkaan teekuppi kädessä ja tuijotan kuusta. Jokin minussa sulaa. Jokin, joka on ollut tukossa kauan aikaa. Ihan sama, mikä kaaos ympärilläni on, olen jo matkannut mielessäni toiseen maailmaan. Joulu tuli.

Syksyn aikana olen tutustunut sisäiseen lapseeni. Siihen, jonka ääni usein vaikuttaa taustalla, vaikka yhtä usein jätämme sen kuulematta. Skeematerapioihin ja tunnelukkoihin tutustuneet ovat oppineet tuntemaan sisäisen lapsensa. Osa ehkä myös keskustelemaan sen kanssa. Hän usein nousee muistuttamaan meitä tukahdetuista tarpeista ja tunteista, kaltoin kohteluista. Laittaa käyttäytymään tietyn kaavan mukaan. Mutta hän myös voi johdattaa syvimpien intohimojen ja kaipuiden, haluamisten ja tykkäyksien äärelle, kun hänelle antaa mahdollisuuden. Tarkoitus ei ole antaa sisäille lapselle kaikkea, mitä hän tahtoo. Enemmänkin kuunnella ja vastuullisena aikuisena auttaa häntä näkemään asiat toisin. Kertomaan, kun jokin toive ei voi täyttyä. Vielä useammin ottaa kädestä kiinni ja viedä läpi hankalan tilanteen.

Itse kohtasin sisäisen lapseni meditaatiossa. Sen jälkeen olen usein palannut hänen luo mieleni sopukoissa hoivaamaan ja vahvistamaan. Mutta olen myös halunnut kuulla, mitä mieltä hän on eri asioista: mistä hän pitää, mistä ei. Antanut hänen johdattaa itseäni omannäköiseen elämään. Sen myötä sydämeni avautui joululle ja ylipäänsä talvelle ihan uudella tavalla.

Lapsi minussa rakastaa joulua, sen tuoksuja ja tunnelmaa. Hän muistutti, kuinka myös lapsena istuin ja tuijotin kuusta. Rakastin koristeita ja niiden tekemistä itse. Pientä näpertelyä kauniiden asioiden parissa. Hän myös muistutti, mistä en joulussa pidä. Asioista, jotka aikuisena ovat ehkä saaneet ylivallan. 

Mielessäni palaan lapsuuden jouluissa erityisesti joulupäiviin. Hetkeen, kun jouluaaton kärismätön odotus – ja touhu – on ohi. Kädessä uusi barbinukke, lattialla levitettynä lautapeli jos toinen. Ollaan läsnä, ei ole kiire mihinkään. Jotain samaa olen jo toteuttanut tapaninpäivinä, jolloin on ollut aika oman jouluni. Silloin käperryn sohvannurkkaan viltin alle, kaadan lasiini tavallista parempaa punaviiniä ja annan itseni uppoutua romaanin juonenkäänteisiin.

Sitä minä toivon juuri nyt itselleni ja muille: joulun läsnäoloa. Ettei olisi kiire mihinkään. Että ehtisi tuntea kuusen tuoksun, painaa mieleen valojen välkkeen sen oksille ripustetuissa palloissa, aistia kynttilän lämmön. Hetken hengähdystä ja pysähtymistä. Iloa kaikesta, mitä on.

Kiitos sisäisen lapsen, tänä vuonna osaan katsoa joulua toisin silmin. Osaan nauttia kukista ja kauneudesta ympärilläni. Osaan pysähtyä näpertelemään  kransseja, koska olen muistuttanut itseäni siitä, että se on minulle mieluista. Osaan ajatella, että omannäköinen joulu on mahdollinen, vaikka elämän puitteet eivät olisikaan sellaiset kuin lapsena kuvitteli niiden tässä vaiheessa elämää olevan. Koska se voi muodostua hyvin pienistä asioista. Kuten valoista tuoksuvassa kuusessa. Uusista traditioista, kuten vierailusta tietyssä kukkakaupassa hengittämässä kauneutta sisäänsä. Hetkistä, joita haluaa vaalia.

Ihanaa, omannäköistä joulua!

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *