Päivä järjestykseen

Viikonloppuna näin Facebookissa hauskaksi tarkoitetun, mutta herättävän postauksen siitä, että jos toteutamme kaikki hyvinvointia ja terveyttämme ylläpitävät ja edistävät toiminnot päivän aikana, tarvitsisimme vuorokauteen 29 tuntia. Siihen vielä päälle tulee liuta muuta. Leikkiä, sosiaalista elämää, itsensä kehittämistä… Ei ihme, että monet meistä kärsii jatkuvasti riittämättömyyden tunteesta.

Meillä on taipumus kiinnittää mediavirrassa huomiomme niihin asioihin, jotka muutenkin ovat ajattelussamme pinnalla. Siksi minäkin tähän pysähdyin, vaikka yleensä kaikki ”oletko aina tehnyt väärin”-otsikot kierrän kaukaa. Olen nimittäin viime aikoina laatinut itselleni päiväjärjestystä. Sen päätavoite on opetella rajattua työntekoa ja ylipäänsä työn ja muun elämän erottamista. Toinen tavoite on luoda itselle jokin rytmi pitkän toipumisjakson jälkeen. Kolmas tavoite on tunnistaa hetket, jossa voin suoda itselleni lepoa ja nautintoa.

Miksi ihmeessä? Eikö nelikymppinen ole vielä oppinut päivärutiineja? On ja ei. Puolustuksekseni kerrottakoot, että sana rutiini ei ole minulle varsinaisesti positiviinen. Tiedän, että joillekin se on. Minulle se tarkoittaa kaikkea ikävää, harmaata, pakollista, ei-luovaa, toistuvaa, turhauttavaa, paikoillaan pysyvää, mekaanista. Ahdistavaa. Ja tiedän: sanaa voi lähestyä ihan toisesta näkökulmasta ja nähdä se esim. turvallisuutta luovana ja aikaa juuri luovuudelle vapauttavana. Menneisyytemme määrittelee usein, miten tällaisiin suhtaudumme. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole.

Myönnän, että armollisuuden ja sallivuuden ihaniin ajatuksiin vedoten annan itselleni ja mieliteoilleni helposti periksi. Yksi seuraus on ollut, että päivilläni on nyt toipumisen aikana ollut harvoin minkäänlaista järjestystä. Herään kun herään. Käytän kahvinjuontiin juuri niin kauan kuin käytän. Siirryn työhuoneelle, kun tuntuu siltä, jos ylipäänsä siirryn. Avaan telkkarin, kun ei muka ole muuta tekemistä. Illalla ihmettelen, mihin päivä on kulunut ja ruoskin itseäni siitä, etten ole saanut mitään järkevää aikaa. Tavallaan kuulostaa ihanalta ja leppoisalta.

Mutta ihminen, ainakin kaltaiseni, kaipaa vähitellen mielekästä ja merkityksellistä tekemistä tunteakseen olevansa elossa. Syyn nousta joka aamu.

Tähän tarpeeseen vastatakseni päätin kokeilla päiväjärjestystä.  Moni voi ajatella, että vihdoin hän reipastuu ja ottaa itseään niskasta kiinni. Joku toinen pelkää, että nyt hän alkaa jälleen suorittaa. Tiedostaessani tämän kysyn koko ajan itseltäni, että teenkö jotain siksi, että se näyttää ulospäin hyvältä vai siksi, että se tuottaa itselleni hyvää oloa ja nautintoa. Juuri nyt tietty kurinalaisuus tuntuu hyvältä ja sellaista luulen, että me ihmiset tarvitsemme, kun haluamme siirtyä elämässämme seuraavaan vaiheeseen. Vieläkään en pakota itseäni mihinkään (armollisuus ennen kaikkea). Enemmänkin suhtaudun päiväjärjestykseeni vakavasti otettavana hyvänä suosituksena.

Mitä se sitten pitää sisällään? Herättyäni klo 8 hitaasti sarastusvaloon ja radioon teen lyhyen jumpan. Se voi olla mitä tahansa: pilatesta, joogaa, selkä-niskajumppaa, kahvakuulaa, kyykkyjä ja muuta lihaskuntoa. Ei pitkästi. Vain niin, että keho ja erityisesti selkä herää ja vetreytyy. Sen jälkeen meditoin 15 minuuttia. Tämän hetkiseen vireystasooni uskon juuri meditoinnilla olevan suuri merkitys. Teen aamutoimet, nautin aamupalan ja laittaudun kaikessa rauhassa. Jos kaikki menisi hyvin, klo 10 suuntaisin työhuoneelleni. Käytännössä en ole vielä yhtenäkään aamuna ollut niin reipas. 4-5 tuntia työskentelyä, jonka jälkeen syömään ja lepäämään. Sen jälkeen on aika tehdä jotain ihan muuta. Tietokoneen jätän aina työhuoneelle ja vaikka voin muista laitteista seurata asioiden edistymistä, yritän olla tekemättä niin. Lukemista, ompelua, liikuntaa, valokuvaamista, intuitiivista kirjoittamista… siivoamista. Aikaisintaan klo 19.30 saan avata tv:n. Silloin saan antautua Master Chef Australialle ja seuraamille sarjoilleni. Ja siinä kuluukin loppuilta. Sänkyyn klo 23 ja vähitellen unten maille.

Usein tuntuu, että minulla on vain kaksi vaihtoehtoista moodia. Toinen on täydellinen työlle antautumisen moodi. Siinä työpäivät vähitellen venyvät 10-12 tuntisiksi, koska en vain osaa lopettaa. Vaikka varsinaisen tekemisen lopettaisinkin ajoissa, asiat jäävät helposti pyörimään mieleeni. Silloin en osaa heittäytyä rentouttavan ja palauttavan vapaa-ajan maailmaan. Se toinen moodi on täydellinen haahuilu, jossa nykäisen yhtä asiaa sieltä, toista täältä saattamatta mitään kunnolla alkuun tai loppuun. Lopputuloksena on illalla tunne, etten saanut mitään aikaiseksi ja olen ihan turha. Jotta voisin olla itseeni tyytyväinen (suorittamatta ja yrittämättä liikaa), yritän vähentää haahuilupäivieni määrää. Sillä tyytyväisyys itseensä on yksi onnellisuuden lähteistä. Uskon niin.

Kokeiluni on vasta alussa. Se tuntuu kuitenkin hyvältä jo nyt. Se tuntuu vielä uudelta. Tiedostan, että liian monen muutoksen tekeminen yhtä aikaa nostaa riskiä siihen, että mikään ei onnistu. Siksi en ole vielä sisällyttänyt rytmiini esim. ruokailuja. Niiden aika on myöhemmin. Tiedostan myös, että vasta sitten muutoksen pysyvyyttä koetellaan, kun seuraava laajempi työprojekti koittaa. Toivon, että sitä ennen minulla on ainakin 21 arkipäivää aikaa yrittää. Se aika jonkun gurun mukaan (lähde: huhupuhe) menee siihen, että muutoksesta tulee pysyvä. 6. arkipäivä menossa. Jännittää.

_________________________

Mekko on omasta ateljésta, kengät Pariisista. Kiitos kuvista, Juulia!

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

  1. Kiitos tästä, inspiroiva teksti, joka herätti paljon tunteita! Kiinnostaisi tietää miten päädyit juuri tällaiseen päiväjärjestykseen? Onko tämä hetken oivallus vai pitkän pohdinnan tulos, millainen prosessi on tuonut tähän?

    1. Kiitos Heidi! Ihanaa kuulla, että herätti tunteita, ehkä ajatuksiakin? Voisin kirjoittaa aiheesta vielä toisenkin postauksen, jossa avaan sitä, miten tähän on tultu. Mutta pitkän itsetutkiskelun ja itseensä tutustumisen prosessin tulos se on. Lopulta kylläkin syntyi ilman suurta ponnistusta. Se vaan tuli sisimmästä. Tuntui itsestään selvältä, että tässä elämän vaiheessa se on tällainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *